Hymy

Hymy

Sinä hymyilit minulle. Kuljin mitään näkemättömin ja kaiken näkevin silmin itsekseni tyhjiä, aurinkoisia katuja pitkin. Uppoutuneena syvälle laulujen maailmaan. Tulit vastaan kadun toisella puolella ja hymyilit. Hymyilit silmiin asti. Hymyilit suoraan sydämestä. Suoraan sydämeeni. Hämmennyin. Ilahduin. Hymyilin takaisin. Vai hymyilitkö sinä takaisin minulle? Kumpi hymyili ensin? Vai hymyilimmekö molemmat yksin, aurinkoisia, tyhjiä katuja pitkin kulkiessamme ja sitten hymymme kohtasivat toisensa? Hymymme, jotka ulottuivat sydämestä silmiin asti.

Sinä hymyilit minulle. Poljin pyörällä päästäni aurinkomyrskyisiä katuja pitkin. Uppoutuneena syvälle aivomyrskyjeni avaruuteen. Päässäni singahtelivat villisti vinkuvat revontulet enkä nähnyt mitään muuta kuin hymysi. Pyöräilit vastaan kadun samalla puolella ja hymyilit. Hämmennyin. Hymyilinkö takaisin? Hymyilit sydämestä silmiin asti ja hymysi tunkeutui synkän mustan ja purppuraisen aivomyrskyni läpi suoraan sydämeeni ja teki kotinsa sinne.

Sinä hymyilit minulle. Istuin ystäväni kanssa kahvilassa. Uppoutuneena syvälle syvänsinisten keskustelujen seikkailuihin. Istuit viereisessä pöydässä, enkä tuntenut sinua ilman hymyäsi. Kävelit ohitsemme ja kompastuin hymyysi. Jatkoit matkaasi ulos ja hymyilit lasin läpi. Hymyilit silmiin asti. Hymyilit suoraan sydämestäsi suoraan sydämeeni. Hämmennyin. Sinäkö se olitkin. Hymyilin takaisin. Hymymme kohtasivat toisensa, vanhat ystävät aikojen alusta. Kotinsa löytäneet. Hymymme, jotka ulottuivat sydämestä silmiin asti.

Sinä olet kuka tahansa. Et kukaan. Jokainen. Hymysi valaisee tummimmankin ikiyön. Kertoo kirkkaimmankin päivän kirkkaammaksi. Hymysi. Hymyni. Vanhat ystävät. Toisensa löytäneet. Hymymme, jotka ulottuvat sydämestä silmiin asti.